maanantai 28. joulukuuta 2015

Joulun jälkitunnelmat

Moikka! Nyt voi taas odottaa 360 päivää, että saa viettää tämän juhlan uudelleen. Joulu meni hyvin, ja en kadu sitä, että olen jouluihminen. Hieman toki harmitti tämä lumeton joulu, mutta onneksi viikonloppuna satoi lunta ja pakkanen tuli! 

Jouluna syötiin paljon, vietettiin aikaa perheen kanssa ja oltiin ihan rennosti. Eipähän tähän oikein muuta voi kirjoittaa, mutta antaa kuvien näyttää! Alhaalla vielä muutamia mietteitä.

Meillä kuuluu aina hautausmaavierailu Jouluun.








Keräsin myös kasaan tämän joulun lahjani:

Racesafen palaturvaliivi

Kameran salaman adapteri, kalansilmä objektiivi ja "yksijalkainen kameranjalka"


Miljalta sain yöpukusetin panda kuviolla.
huvi, valkoisia ja mustia sukkia sekä vaaleanpunaiset tohvelit

Sain Kaisalta käsirasvan ja -saippuan, Iinalta VS:n tuon rasvan ja Lushin tuotteet.
Kummieni paketista löytyi mm. kasvonaamioita ja hoitoaine & shampoo

Karkkiakin tuli ihan kiitettävästi.

Tuota syksyn aikana muotiin nousseet aikuisten värityskirjat kuuluivat myös omalle lahjalistalleni.


Tässä vielä muutama kuva tältä päivältä:







Mitenkä teillä vietetään Joulua?
Mitä piditte joulukalenteristani?

Ajattelin myös tehdä kunnon esittelyn uudestaan järkkärin yhdistelmästäni, kun joulukalenterissa nähdyn videon jälkeen on tullut paljon muutoksia! Toivottavasti se ei teitä haittaa!


torstai 24. joulukuuta 2015

Luukku 24














Hyvää Joulua!!



keskiviikko 23. joulukuuta 2015

tiistai 22. joulukuuta 2015

Luukku 22




Kauheasti en ole objektiivin hankinnasta täällä kirjoitellut. Mutta kerrotaanko täällä nyt sen verran, että uusi objektiivi on kotiutunut.

Syyskuun loppupuolella tilattiin mulle objektiivi Verkkokaupasta. Ilmeisesti he eivät kyseistä objektiivia mistään ainakaan heti käsiinsä saaneet, joten peruttiin tilaus 13.12 kun mitään ei ollut kuulunut, Kyseltiin objektiivin perään, vastauksena vain "Ainakin vuoden vaihteeseen asti menee".

Kun tilaus oli peruttu, löydettiin sama objektiivi Ebayn kautta Saksasta, ja vielä 200€ halvemmalla! Tilattiin se sitten sieltä saksalaisesta liikkeestä samana sunnuntaina, kun edellinen oli peruttu.

Ei mennyt kuin viikko, ja eilen maanantaina paketti oli perillä, ja sain avata laatikon, josta paljastui aivan mahtava putki! #materialismionnellisuus


 




maanantai 21. joulukuuta 2015

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Luukku 20

Nyt pääsette katsahtamaan muutamia epäonnistuneita, tai muuten huonoja kuvia. Kun vauhtia löytyy ja kameran takana oleva henkilö ei aina ole ajantasalla, ei voi siitä muuta odoittaakkaan kuin epäonnistumisia. Joskus epäonnistuneet kuvat ovat vain hauskoja, varsinkin, jos kyseessä on jokin ilme, mikä on sarjatulen aikana taltioitunut kameraan. Kuitenkaan aina ei tule näitä jollain tavalla epäonnistuneita kuvia julkaistua, niin eiköhän nyt ole niiden aika!

Kuten kuvaajat tietävätkin, usein se on niin että tuhannesta kuvasta pari sataa on maksimissaan hyviä ja käyttökelpoisia :D

 Tarkennukset aina kohdillaan...

Salaman käyttö on taitolaji, joka ei minulta näemmä ole onnistunut ilman varjoa.

Tietysti rajausasiat ovat jokaisen henkilökohtaisia mielipiteitä, mutta olishan se kiva, jos hevosen jalat ja ratsastajan pää mahtuisivat kuvaan.

Tarkennus kohdillaan, samoin kuvauskohta. Liike on epämääräisessä kohdassa, tolppa ja aita ainoana tarkkoja.

Kivat on takajalat, mutta pääkin olisi ihan mukava nähdä.

Ja taas se pää on piilossa... Muuten olisi hieno kuva, mutta koko naama on peittynyt. 

Hiano on pohja, mutta se ei ole idea. Mulla ollut 2013 täysin hakusessa vielä manuaalisäädöt.

Erittäin hankalaa saada kohde keskelle...

Kiva kuva muuten, mutta näyttää siltä, että nyt kyllä jäi ratsastaja matkan varrelle roikkumaan oksaan. Kuvauspaikka olisi pitänyt ehkä hieman suunnitella paremmin.

Tunnin pitäjän eleet kertovat oleellisen, jokainen voi miettiä, ollaanko tässä tyytyväisiä ratsukkoon vai ei :D

Kyllä meitä neljä poseerasi sekunti sitten nätisti...











Onko nämä nyt ne kuuluisat likainen linssi ja Pisan kaatuva torni?
Tiesittekö, että maapallomme on näin vino, sillä eihän tämä millään voi johtua kuvaajasta!

Välillä salama on fiksu kaveri, mutta joskus taas ei...

Kiva on ratsukko, mutta jokin valkoinen harso on tainnut peittää linssin.

Taas on hieman tarkennusongelmia havaittavissa.

Aina ei ole mahdollista saada kahta koiraa samaan kuvaan...

Virhearviointi voi johtaa epämääräiseen hyppyyn, onneksi oli pehmeä este!

Jos voimistaisi valon ja varjon eroa, ei kukaan ymmärtäisi kuvan ideaa. Kuvassa siis kaunis keijukaisratsukko, mutta valo lankeaa vain pepun päälle.

No en kyllä varmaan tule!

Taas puuttuu yläreunasta muutama oleellinen sentti :D

Hymyä huuleen! Terveisin Posse

Ja tässä on taidonnäyte, miten hevonen saadaan skarpisti seisomaan ja olemaan hienona kuvassa. Tai sitten ei.

En kommentoi.

Kuten kuvista voi nähdä, on monia tapoja epäonnistua. Jos kuva on hyvä, kuvassa esiintyvät eläimet/ihmiset omaavat typerän asennon tai ilmeen. Kun taas kuvattavat näyttäisivät parhaita puoliaan, on kuvaaja jäljessä ja sohlannut kameransa solmuun. Ei se ole helppoa ollenkaan saada onnistunutta kuvaa!