maanantai 26. lokakuuta 2015

Nallen irtohypytys

Moikka!

Mulla oli vielä niitä mahtavia Jaden ottamia kuvia säilössä lisää, joten ajattelin tehdä toisenkin postausken niillä.

Postauksen kaikki kuvat ©Jade Limpi/ http://www.jadelimpi.com/
(Jaden blogit löydät täältä ja täältä)

Aiheena siis Nallen irtohypytys. Mutta aiheenahan ei tekstiä vain yhdestä kerrasta tule yhtään mitään, joten ajattelin kirjoittaa hieman yleisemmin, miten juokusttelut/hypyttelyt meillä etenevät, ja millaista "koulutus" systeemiä olen käyttänyt.



Aina juoksutusta aloitellessa käppäillään hetki, tai tehdään muu lämmittelyharjoitus. Usein pelkkää kävelyä ja ravailua narussa, mutta välillä mennään agilityä, seuraamis harjoituksia ja väistämisharjoituksia.
Alku lämmittelyiden jälkeen lähdetään ravailemaan, ja aloitetaan työstämään kuuliaisuutta, eli ravaillaan ympäri kenttää ja tehdään ponille selväksi ettei ruohoille ole asiaa.



Kun huomaan, että poni kulkee nätisti, nostetaan laukka. Tässä vaiheessa usein laitan jonkun pienen esteen jollekkin sivulle valmiiksi. Aluksi otetaan ponin omaa tempoa laukassa, mutta jossei se lähde pyörimään, käsken eteenpäin. Jos päivän ideana on hypätä korkeutta, muutamien lämmittelyhyppyjen jälkeen molempiin suuntiin alan nostamaan hiljalleen.




Usein jos olen yksin, ja nostan hieman enemmän, tai muutan ristikon pystyksi, eli silloin kun aikaa menee hieman enemmän, pyydän ponia tulemaan luokseni. Vaikka meillä hyvä suhde ja kuuliainen poni, niin kun käännän selän ja lan touhuamaan muuta, on ne pusikot niin viehättäviä, että pakko maistaa...



Nalle tykkää hypätä, ja usein, jos alkaa hieman väsymään, koittaa oikoa jo puolesta välin kenttää, jotta pääsisi mahdollisimman lyhyellä reitillä aina vain esteelle. 
Kun on hypätty isompaa, otan aina ponille lopuksi pari pienempää hyppyä, hieman palauttavaksi. 
Viimeisille hypyille annan ponin välillä tulla ihan ravissa.




Kun viimeiset hypyt on otettu saa poni hetken ravailla/ kävellä, jonka jälkeen pyydän sen taas luokseni. Laittelen esteitä paikoillee, ja poni joko seisoo käsketyllä paikalla, taikka seuraa ja on tiellä.
Sen jälkeen, kun olen esteet saanut laitettua pois otamme loppulämmittelyä yleensä.



Jossei alussa ole tehty mitään kunnioitus/seuraamis juttuja, tehdään usein lopuksi. Yleensä perus seuraamista, jonka poni tekee erittäin kivasti nykyään! Myös väistämis- ja peruutusharjoitukset ovat tuttuja.

Väistämisharjoituksessa siis kävelen sivusta kohti ponin takapäätä, jolloin sen täytyy väistää minua.


Juoksuttaessa meillä on käytössä muutami tiettyjä käskyjä, osa hieman hiomisvaiheessa, osa toimii erittäin hyvin. 

Eteenpäin pyydettäessä ihan perus maiskutukset yms. Laukan nostossa käytän usein raipan pari kertaa maahan.
Hidastuksessa taas "pryy" tai "soo jaa" ovat yleisempiä laukasta raviin siirtyessä, kun taas ravista käyntiin vihellän ja kun vasta tämä ollut opettelussa, on välillä käytetty samoja kuin edelleä jo mainittu.
Käynnistä/ravista tullaan luokse, kun vihellän ja kutsun ponia. Usein menen myös kyykkyyn tai laitan raipan pois.

Vihellys on meillä käytännössä merkki, että nyt pitäs tehdä jotain, ja kuunnella. Eli otetaan ponin huomio hidastuksen yhteydessä.

Millaisia käskyjä ja tapoja teillä on juoksuttaessa?




keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Ratsastustunti; Puomeja Ruubenilla

Moikka!

Tänäkin keskiviikkona olin vakituisella ratsastustunnillani ratsastuskoululla.
Menimme puomeja ja ratsukseni sain jo hieman vakkariksi muodostuneen Ruubenin.

Ruuben on nuori musta, n. 150cm korkea Eestiläinen.

Kaikki kuvat ©Milja H, kuvat eivät ole tältä päivältä.


Aluksi mentiin käynnissä isoilla ympyröillä tempon vaihtelua, joka otinen neljäsosa ympyrää erittäin reippaasti, joka toinen taas mahdollisimman hitaasti.


Kyllä, olen kenossa...


Sen jälkeen jatkettiin samaa harjoitusta ravissa ja molempiin suuntiin. Ruuben kuunteli avut erittäin hyvin ja mentiin temponvaihdot mielestäni erittäin tasaisesti. Hieman asetus pääsi välillä unohtumaan, mutta ei se mitään. 


Ennen en ole näin paljon kiinnittäny huomiota omaan istuntaan ja kierroksien eroihin, mutta tänään koin järkytyksen. Oikeeseen kierrokseen jalat toimii, kädet on omilla puolillaan, lantio on suorassa ja painoavut toimii. Mutta kappas, vahtaessa vasempaan lantio kiertyy, kädet ei toimi ja jalat ihan hukassa. Koin jopa pienen järkytyksen kun aloin asiaa miettimään enemmän. 


Tämän harjoituksen jälkeen tehtiin muutama kerta ympyrällä voltti puomin yli pohkeella kääntäen. Ruuben toimi hyvin, hieman "laahustaen".
Seuraavassa harjoituksessa muutettiin ympyrä neliöksi. neliön pitkillä sivuilla olevat sivut tehtiin istunnalla hidastus ja eteen ratsastus. Lyhyillä sivuilla olevat sivut mentiin pienessä kevyessäistunnassa.



Harjoitus ei itseltä kovinkaan sujunut... Toiselle "lyhyelle sivulle" lisättiin vielä kolme puomia. En osannut oikein käyttää istuntaa, jolloin täytyi hieman tarkoitusta enemmän ratsastaa mm. pohkeella. Puomeilla pohje ei ollut tarpeeksi kiinni, ja ravi hidastui. Suuntaa vaihdettaessa oikeaan meni hieman paremmin, ainakin puomit.



Tämän jälkeen laukkailtiin ympyrällä. Jokainen yksitellen. Itse jäin keskelle, kun kaverini laukkasi. No jotain "peikkoa" siinä Ruuben hieman pelästyi, mutta ei se mitään. Vuoroni tullessa ravailin ympyrällä, jolloin Ruuben kyttäili hieman ovea, jossa se mörkö piileskeli. Laukkaa pyöri hyvin.
Pari kertaa laukassa yritettiin hieman "paeta" ovelta, mutta Ruuben tasoittui pian. 


Laukka pyöri kivasti, mutta hieman sai muistutella ettei nukahdettu. Välillä laukkailtiin myös kevyessä istunnassa. Kun vaan löysi hyvän pystyasennon, ei Ruuben kyydissä ollut edes ongelmaa ylläpitää laukkaa kevyessä istunnassa. Laukassa en kokenut ongelmaa ohjailuissa, vaikka oli vasen kierros. 


Pikku käyntien jälkeen oli vuoroni laukata oikeeseen. Ravailin ensin kierroksen ottaen taas Ruubenia vähän aktiiviseksi ja mukaan toimintaa. Laukka nousi nätisti, ja lähti pöyrimään hieman paremmin kuin vasempaan. Muutamia kertoja sai huomautella, muuten hyvin. Kevyessä istunnassakin laukka pyöri nätisti, jolloin itse pääsin keskittymään omaan istuntaani enemmän.



Harjoituksen jälkeen en kauaa kävellyt, kun jo luovutin Ruubenin seuraavalle ratsastajalle.
Taas jäi Ruubenistä hyvä fiilis :)!

Tykkäättekö tälläisistäkin postauksisa?






maanantai 19. lokakuuta 2015

Kuulumisia

Moikka! 
Meillä konkkaronkkana kuuluu hyvää! 
Nalle on saanut reippaalla tahdilla liikutusta. Viikon ohjelma koosttu lähinnä kolmesta ajokerrasta ja loput pari kertaa tehdään jotain muuta hauskaa, kuten hypytystä taikka juoksuttelua.
Toivottavasti pian alkaa tulokset näkymään....



Itsellä loppui syysloma, ja taas tuli palattua arkeen. Ensimmäinen koulupäivä sujui mukavasti, kun vanhoja kokeita saatiin, ja molemmista numerona 10!! 

Possella en ole ehtinyt paljoa menemään, mutta hoideltu on sekin :)! 
Tää ja ens viikko on tosi kiireisiä, mutta yritän parhaani mukaan kirjoitella. Jadekin kävi tänään nappaamassa muutamia kuvia, mutta tästä päivästä sitten myöhemmin enemmän :)!


Nyt jatkankin taas videoiden muokkausta ja koulu hommia.
Eilenkin piti teille jo kirjoittaa, mutta iltani näytti kokeisiin luvun kanssa tältä:


Mitä postauksia haluaisitte :)?


torstai 15. lokakuuta 2015

Tallipäivä- Videopostaus

Moikka! Kuvattiin Iinan kanssa tallipäivävideo.

Päivän ohjelmassa oli siis Vilin ja Nallen kanssa maastolenkki ja peltoilua, joka oli ensikerraksi hyvin onnistunut lenkki! Nalle kulki nätisti kärryjen eessä mettäteillä. Pellolla otti muutaman hieman liian reippaan spurtin, mutta mitään kummempaa ei tapahtunut. Uusia kuolaimia kyllä etsitään tuohon ajohommaan.

Sen jälkeen ratsastin vielä Possen. Tein perusjuttuja. Kuunteli ihan kivasti, väistöt onnistuivat erittäin hyvin! Ravissa liikkui ihan kivasti, kuunteli avut. Laukka ei meinannut eka nousta, mutta lopulta molemmat suunnat suht ok, oikee oli kyllä paljon parempi! 

Mutta videoon:




Kertokaa toki millaisia postauksia haluaisitte jatkossa :)?


maanantai 12. lokakuuta 2015

Irtojuoksutus

Moikka!

Minnan irtojuoksuttaessa Possea räpsin muutamia kuvia.
Sen pikemmittä teksteittä, siirrytäänpä kuviin!







Väsyttäänkin rupes :D


Kyllähän kuvista toki huomaa, ettei kameran kanssa olla vielä täysin sujut, mutta kyllä tää tästä!
Toivottavasti tykkäätte, että välillä tulee vain kuvapainoitteisia postauksia!

Kerro toki mikä on parannettavaa/hyvin onnistunutta kuvissa mielestäsi!




lauantai 10. lokakuuta 2015

Syksyinen ratsastelu

Moikka!

Viime viikolla Milja tuli räpsiin muutamia kuvia musta ja Possesta, sekä Iinasta ja Vilistä.


Taas hetkeen ei ollakkaan Possen kanssa menty aivan näin hyvin kuin nyt!
Aloittelin käynnissä hieman taivutuksilla yms.


Paljon tehtiin Possen kanssa ravityöskentelyä. Paljon voltteja, kaarroksia ja kahdeksikkoja.



Niin ihmeellistä kuin se onkin, Posse rentoutui ja liikkui erittäin hyvin pienellä työskentelyllä.



Ennen en ole Possella voinut raippaa käyttää kovinkaan paljon, kun reagoi hieman liikaakin, joten yleensä ollut vain mukana ja tarpeen vaatiessa (kuten laukat) sitä on vähän käytetty. Kuitenkin nyt kaikki sujui  mahtavasti, eikä Posse ollut milläänsäkkään, kun aina välillä pohkeen taakse hieman näpäytin merkiksi, että takajalatkin voisivat tulla mukaan.  Upea hevonen! Myös pohje oli hyvin kuuluvilla, ja kaiken maailman lisäyykset ja hidastukset sujuivat ongelmitta!




Lopuksi käytiin vielä pellolla loppu käynneillä ja hieman poseeraamassa! Huippu päivä!
Kiitos Minnoille kun saatiin mennä heopilla!
Ja kiitokset Miljalle kuvista :)!!


keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Blogit

Moikka!

Nyt on kunnolla selailtu ja tutustuttu linkitettyihin blogeihin. 
Parinen sana tähän alkuun, eli jokaisesta blogistahan löytyy se oma juttunsa, ja itselläni ei ole mitään tarkkaa kriteeriä siitä, millainen on täydellinen blogi. Joten jokaisesta olen sanonut oman mielipiteeni, mutta niinkuin huomaatte, osassa on eri asioita mistä pidän.
Joskus lyhyt postaus on pitkää parempi.
Joskus kuvat voittavat tekstin, joskus ei, joten en lähtenyt laittamaan paremmuus järjestykseen, vaan arvioin blogit linkkaus järjestyksessä!

Mukavia lukuhetkiä, toivottavasti löydätte jotain uusia, kivoja blogeja :)!




Blogin kirjoittaja tiivisti blogin seuraavasti:

"Minä olen Rosanne, 15 vuotias tyttö Keski-Suomesta ja kerron blogissani minun ja hevoseni Bellan elämästä. Minusta voit lukea lisää täältä♥ Bella on tulinen tamma, joka rakastaa hyppäämistä. Tällä kaudella hyppäämme 120cm ja 130cm luokkia. Bellasta voit lukea lisää täältä. Bella asuu Lempäälän ratsastuskeskuksessa.
♥ Bate on 7 vuotias hollanninpuoliveri ruuna. Bate on myyty 20.6.2014 Siitä voit lukea lisää täältä"

Blogissa oli hyviä postauksia, joissa kerrottiin laajasti tapahtumista, kuvien ja videoiden kera. Tekstiä oli paljohko, mutta se eteni hyvin ja oli helppolukuista.

Itse olen seuraillut blogia jo pidempään, joka ehkä kertookin siitä, että mielestäni blogi on mukava!
Tykkäsin lukea ja olisin suositellut tätä lämpimästi kaikille!
Kuitenkin tässä syksyn aikana on Rosannen elämässä muuttunut suunta ja blogi on lopettanut toimintansa, niinkuin Rosannekin hevostaipaleella.
Vanhat postaukset kuitenkin löytyvät.





Blogin kirjoittaja tiivistää sisällön itse näin:

"Tervetuloa seuraamaan 13-vuotiaan tytön ja kahden ponin arkea. Vanhempi ponini Aapo (s. 1996, russ) on jo hieman vähemmällä käytöllä, mutta toimii esim. terapiaponina! Claran (s. 2005, ESH) kanssa kisaamme 1-tasolla 60-80cm luokkia. Kisaamisen lisäksi pidämme tietysti hauskaa ja blogissakin näette hyvällä mielellä varustettuja videopostausksia ja hyvä laatuisia kuvia. Toivottavasti jäät seurailemaan touhujamme yli 150 muun lukijan kanssa. Tervetuloa poniblogiin!"

Blogin postaustahti välillä vaihtelee, mutta ei se edes haittaa, koska ei blogin tarvitse olla mikään pakkotyö, ja postausten laatu parempia kun ei hätäseen tehdä.
Postaukset ovat kuitenkin hyviä! Ne sisältävät vaihtelevasti, postaukseen sopivasti kohdistaen tekstiä, sekä upeita kuvia. Välillä tulee myös videoita.

Itse tykkään seurailla blogia, joka onkin jo pitkään kuulunut ykkösvalikoimaani!
Tätä blogia ei voi muuta kuin suositella!





Blogia kuvaillaan seuraavasti:

"Olen vuonna 2000 syntynyt tyttö Pöytyältä. Ratsastus, muoti ja ruoka on suuressa osassa elämääni. Näistä aiheista tulee postauksiakin.
Suurimmaksi osaksi blogissani pyörii pullahevoseni Valtti ja koulutettava hevoseni Tintti. Ratsastan myös tallin yhdellä hevosella, mistä tulee myös postauksia."

Blogissa on hieman sekava tausta, ja postaustahdista en osaa aivan varmaksi sanoa mitään, kun en päivämääriä löytänyt. Banneri on kuitenkin ihana! Postauksissa on paljon kuvia ja jokusen verran tekstiää, mikä on hyvä juttu! Videoitakin silloin tällöin nousee esiin.

Itselle tämä blogi on aivan uusi tuttavuus, ja hieman jäi kysymysmerkiksi eräät henkilöt, kun missään muualla heistä ei mainittu, mutta kuitenkin useissa postauksissa he esiintyivät kuin toiset päähenkilöt.





Blogista kerrotaan seuraavasti:

"Blogia kirjoittaa uhkaavasti kolmekymppiä lähestyvä ikuinen ponityttö, aloitteleva tätiratsastaja, joka yrittää ensimmäisen oman hevosen hankittuaan oppia vihdoin ratsastamaan.
Blogi on puhkurihevosen päiväkirja, täynnä haihattelua, huolia ja rakkautta."

Blogin ulkoasu on harmoninen, sekä postauksista löytyy kuvia ja tarkkaa tekstiä. Postaus tahti on reipas, mutta jokaiseen postaukseen löydetty oma punainen lankansa.

Itselle tämäkin blogi täysin uusi tuttavuus, ja tältä näkymältä ainoastaan tekstin keskitystä ja videoita jäin kaipailemaan. Kuitenkin tykkäsin ja ajattelin jäädä lukijaksi!




Kirjoittajan kommentti bloginsa sisällöstä:

"Cloud of Ecstasy kätkee blogina sisälleen sarkastisen ja skeptisen 22-vuotiaan naisihmisen elämää."

Blogissa postaustahti heittelee todella paljon, mutta postaukset aktiiviseen aikaan ovat mukavan lyhyitä, jotka sisältävät kuitenkin asian tärkeimmät asiat kuvien kera.

Itse olen blogia sen alusta asti lukenut, ja tykkäsin alunperin blogin yksinkertaisuudesta. Vaikkeivat kaikki aiheet ole aina aivan suoraan minua kiinnostavia, postaukset ovat kuitenkin mukavan lyhkäisiä, jolloin postauksen pystyi lukaisemaan varaamatta siihen paljoa yrimääräistä aikaa! 
Selvät postaukset ovat iso plussa, mutta postaustahdista hieman harmittaa.

Luetteko te jotain näistä blogeista?
Mitä mieltä olette niistä?