maanantai 18. huhtikuuta 2016

Tallipäivä (video)

Moikka!

Iinan kanssa sovittiin jo viikolla, että pidetään Lauantaina kunnon kuvaussessiot yhteisen tallipäivä-videon tiimoilta. Lauantaina tuli vielä tarjous kaverilta, että voisi tulla kuvaamaan tallille kun oli niin hieno kelikin. Tämähän sopi meille paremmin kuin hyvin!

Joten suurin osa kuvista ja videoista kiitos kuuluu Miljalle!!
Sen verran sanon, että muokkasin nyt ensimmäistä kertaa näin pitkän kokonaan uudella videomuokkausohjelmallani, joten jäljestäkin näkee, että vielä on varaa oppia ... Enkä myöskään tiedä yhtään mistä nuo epätarkkuutta tuovat "viivat" johtuvat, jos joku tietää, voi sen kertoa :D



Sitten nopeita kuulumisia vielä loppuun. Blogin kaksi päähenkilöhevosta ovat olleet Nalle ja Posse. Mutta tästä eteenpäin voi muutoksia tilanteeseen tulla, sillä Posse muuttaa tallilta. On ollut vain tosi helppo ja kiva käydä, kun kaikki ovat samalla tallilla, mutta mitään en blogin tulevaisuudesta lyö vielä lukkoon.

Perjantaina kärryiltiin Nallellakin taas pienen talvitauon jälkeen. Alku fiilikset olivat huonot, kun poni oli pörhönä ja kokoajan menossa, mutta kun kärryt lyötiin perään muuttui poni rauhalliseksi ja mukavaksi. Hienosti meni. Tämä lenkki tehtiin hieman rauhallisemmissa merkeissä, kun taas hieman viimekerrasta aikaa. Ensi viikolla toivottavasti päästään kunnolla menemään !




perjantai 8. huhtikuuta 2016

Hevoset 2016 -messut

Moikka!
(Postauksen kuvat ovat nettikokoisia)

Aikaisemmin julkaisinkin tuollaisen harvinaisen köyhän ja turhahkon postauksen hevosmessujen ohjelmasta (jota ei enään edes ole olemassa). Joka päivä on mennyt omalla tavallaan, joka päivä menee vaan ohi, ja aika kuluu. Joten myöhemmin isompaa postausta paremmin monen viikon kuulumisista, ja kertoilua, missä mennään.

Kuitenkin asiaan! Olin siis viime viikonloppuna Tampereella Hevoset-messuilla. Juuri laskeskelinkin, että olen messuilla käynyt vissiin n. kahdeksana vuonna peräkkäin :D ja viime vuosina molempina/kaikkina päivinä, joten on tästä tullut tietynlainen perinne!

Messut ovat tässä vuosien varrella muuttuneet paljon! Hallit ovat vaihdelleet, ja messujen yleinen koko kasvanut huomattavasti! Muistan, että joskus oli joku valkoinen kangas/pressu yms. tyyppinen ratkaisu esityksille. Tykkään nykyisistä järjestelyistä paljon enemmän! Myös tuo päähän tullut katsomo tässä lähi vuosina on ehdoton plussa!


Tänä vuonna porukkaa oli paljon! Mutta niinhän sitä aina on ollut, tänä vuonna kuitenkin tehtiin ilmeisesti kävijäennätys!


Juontajana Hankkijat areenalla toimi Ystäväni Hevosestakin tuttu Ronja Salmi. Muitakin esiintymislavoja oli, mutta eipä niissä juurikaan ohjelmaa tullut seurailtua.


Ohjelma oli hyvin saman tyylistä kuin aiempina vuosina, mutta ei siihen kyllästy. Aina vakkarina esteet ja "erikoiset" esitykset. 


Lauantain vietin messuilla Kaisan kanssa. Päivä meni aikalailla kaikkeen muuhun kuin itse messuiluun, kun Kaisan poni, Arvo, oli Shetlanninponien ständillä ja rotuesittelyssä.





Kuitenkin välillä Kaisan kanssa vähän kierreltiin ja katseltiin muutamia esityksiä. Ei sitä penkiltä katsoessa ole kiinnittänyt huomiota, mutta areenan pohja on yllättävän raskas perus kuivaan hiekkakenttään verrattuna, tämä kyllä tuli todettua.




Meillä oli Kaisan kanssa mukava päivä. Pääsi taas vaihtamaan kuulumisia paremmin! Kiva ja itselle hieman erilainen messupäivä, tuli taas erilaista näkökulmaa messuista! Mitään muuta kuin syötävää en lauantaina ostanut. Pieni ostoslista oli, muttei mitään ehdotonta.



Sunnuntaina lähdimme Iinan ja Suvin kanssa messuille. Itsellä oli helpompi pyöriä ja johdatella heitä kun messut olivat jo tutut. Aluksi kuitenkin toinen halusi vain ruokaa ja toinen lakuja... :D Kyllä sekin sitten tasoittui vähän.



Katseltiin ohjelmista aina vain osa, ja sitten kierreltiinkin, kun ihmiset olivat katsomassa areenalla, niin oli hieman helpompi kierrellä. Valjakko oli ainoa kokonaan, mikä katsottiin. 

Kuvista sen verran, että vaikka yleisesti näyttää, että valaistus olisi huippu, loppupeleissä oli haastava saada hyviä kuvia. Itselle tuo ongelmaa värikäs tausta ja no vielä kameraan tutustuminenkin on vähän vaiheessa. Kuitenkin osaan kuvista olen erittäin tyytyväinen!





Parhaimmat kuvat sain mielestäni valjakosta! Sunnuntainakaan ei mukaan tullut kuin ruokaa, ja Nallelle Suvin kanssa harjakassi, mitä olen jo pitkään kuolannut ! (Kyseessä siis Bilteman ruskea-vaaleanpunainen)

Sunnuntaikin oli mukava päivä!

 Valjakon voittivat Heidi Sinda ja Nisse groomina Annika Tanskanen

 Toiseksi tuli Heidin poni Hessin Myrsky ja Laura Haapakoski


Itse tykkäsin messuista tänäkin vuonna, ja hyvin varmasti siellä ensi vuonnakin olen! Harkinnassa on, että menisin ensivuonna ihan bloggaajana, kun kuitenkin joka vuosi hehkutan muutenkin messuja täällä.

Mutta eipä tässä muuta kuin, että TYKKÄSIN!

Olitteko te messuilla?
Mitä tykkäsitte?
Ostitteko mitään?