tiistai 18. lokakuuta 2016

Kuulumisia ja Hanin esittely

Moikka!

Kun valokuvaaja sanoo että kengät pitää ottaa pois, niin sillon ne otetaan, vai mitä Iina :D

Nyt on leirit leireilty ja syysloma on päässyt käyntiin. Sen kunniaksi tuleekin nyt tälläinen superpostaus kera Vilin kuvien, videoiden ja tekstin. 

Meillä oli leirillä aiheena media, eli siis lähinnä valokuvaukseen liittyvää juttua Juha Kinasen johdolla. Itselle osa jutuista oli jo ihan päivän selviä, mutta kyllä sieltä ainakin muutama juttu varmaan jäi uutena mieleen, mutta ainakin vanhan kertausta ja täydennystä sain! 

Saimme yhtenä tehtävänämme kuvata kolmen kuvan kuvatarinan, ja aiheena oli "syksyllä kaikki on toisin." Tässä alapuolella on oman ryhmäni tuotos, ja yllätys yllätys, kukakohan siellä kameran takana oli.. :D
Malleina Vilma Poikkimäki, Siiri Rokkanen, Enni Piirainen, Tiuku Rokkanen ja Perttu Järvinen.

Tämä kuvaa kesää, jolloin kaikki ovat kavereita ja hauskaa on. 
Todellisuudessahan tässä oli vain muutama aste plussan puolella, mutta rohkeat mallini ottivat haasteen vastaan ja kiisivät laiturille ilman sukkia ja kesäisin vaattein.

Seuraavana on kuva, jossa yksi porukasta on jätetty pois ja kivaa pidetään yhdessä.
Tätä kuvaa oli todella kiva ottaa, sillä syksyinen väriloisto on kyllä aivan ihanaa♥

Viimeisessä kuvassa haettiin sitä, että kun koulut alkavat, jää se yksi täysin hylätyksi.

Tässä on siis meidän oma ajatus tästä kuvasarjastamme, mutta jokainenhan voi tehdä täysin omat mielipiteensä!


Leirin jälkeen palasin taas arkeen, jossa koulussa istutaan ja vapaa-aika vietetään hyvin pitkälti tallilla. Ollaan heitelty lenkkejä maastossa, pyöritty kentällä ja vietetty aikaa tallissa. 
Koulu on taas menny ihan kohtuullisen hyvin, keskiarvo ensimmäisestä kurssista oli 8.6, eihän se mikään hääppöinen ole, numeron huononpi kuin yläasteen keskiarvoni, mutta itse olen tyytyväinen kaikkiin muihin aineisiin, paitsi matikkaa, joka on aina ollut täysin ykkönen ja paras aineeni, siinä tippui numero sellaiset kolme numeroa, hups.



Tässä video reissusta Vilin kanssa, itse poljin mukana pyörällä. 

Nallen kanssa ollaan touhuiltu aika paljon kentällä. Iina on sen pari kertaa läpiratsastanut, Suvi on hypännyt selkään heppailemaan ja itse olen ohjasajellut ja juoksutellut. Viime viikolla poni pääsi taas pienen paussin jälkeen hyppimään, kyllä se siitä tykkäsi, mutta tekniikka oli hieman ruosteessa. Se toki voi johtua siitäkin, että (ehkä pimeästäkin johtuen) poni oli sitä mieltä että hän on nyt pomo, ja saatiin taas pieni "taistelu" luoksetulemisen suhteen. Kuitenkin lopulta poni luovutti, mutta hieman oli aistittavissa, että pieneen johtajuustaistoon päästään taas kun säät viilenevät... 


Kuitenkin eilen lähdettiin hämärää vasten kärryilemään, vain minä, Iina ja Nalle. Poni toimi kuin unelma! Aivan super kiltti ja toimiva. Mentiin suurimmaksi osaksi ravia, käytiin pellolla ja baanattiin metsätietä. Kyllä sai olla ylpee ponista ja on se vain niin super kun huomaa, että on saanut ponin opetettua onnistuneesti kärryilyn makuun! ♥


Nyt kuitenkin viimeisenä, muttei yhtään sen vähäisempänä, arvon lukijat, Hani!

Sango's Honey Rose eli "Honey" lyhyemmin kirjoitettuna ihan vain Hani, on tallimme uusi ihana shetlanninponi tamma. Hani ihmisineen on ollut mukava lisä talliporukkaamme, nykyään tallipäivät kuluvat vauhdilla. Eikä ole vain yhtä tai kahta kertaa kun on tullut naurettua paljon ja ollut mukavaa! 

Hani on valloittava, nopeasti oppiva, energinen ja ihana 3-vuotias poni. Kuitenkin tamma lähtee varsomaan ensi keväänä, mutta nautitaan nyt täysillä tästä ajasta ennen kuin lähtee varsomaan. 

Myös Hanin selkään Iina on laitettu opettamaan ja viemään ponia eteenpäin, sekä ohjasajo tavoitteena kärryille opettaminen on aloitettu. 

Kuvasimme hieman videota Iinan kanssa lauantaina kolmen hepan liikutuksesta. Iina ratsasti Hanin ja maastoon lähdimme lenkille Nallen ja Vilin kanssa.



Tälläistä tällä kertaa!



torstai 6. lokakuuta 2016

Video: Vili

Moikka!

Edellisellä kerrallakin saitte vain Vilimäistä matskua. Tässä postauksessa on nyt sama aihe, eli Vili. Kuitenkin itsellekkin kiva kirjoitella/höpötellä jostain muustakin kuin Nallesta.





Viikonloppuna lähden leirille, mutta sen jälkeen luvassa taas kuvia ja kuulumisia tallilta enemmän!



tiistai 4. lokakuuta 2016

Videoita Vilillä menosta

Hei!
Vaikka kuinka yrittäisit, et tule löytämään pientä Nalle-ponia tämän postauksen videoilta. Nimittäin molemmissa on päätähtenä Vili.

Tällä videolla itse ratsastan Vilillä puomeja, kun taas Iina hoitaa alkuverkan.



Linkki videoon


Tältä videolta taas löydät Iinan liikuttamassa Viliä.