Luukku 14

Nyt on ollut paljon mielipiteitä, niin minusta, kuin kavereistanikin. Eiköhän olisi pikkuisen kertomuksen aika, kuka oikeasti olen!
 Olen 13-vuotias tyttö Pirkanmaalta. Kirjoittelen hieman epätoivoisesti blogiini. Pääpiirteiltäni olen omalaatuinen, ja hyvin epäselvä. Harva on viitsinyt käyttää aikaa ja työtä, jotta voisimme olla ystäviä. Minulla on eri käsityksiä kuin muilla, mielipiteeni ovat omani, kuitenkiin niistä ei nykyään välitetä. Aina sanotaan "ole oma itsesi", kuitenkin kaikki odottavat sinun käyttäytyvän kuin muut.
 Saan todella usein valituksia, komennuksia tai tivauksi kavereilta, koskien sitä, että teen hiedän mielestään väärin. Olen ilmeisesti aika syvältä miettiä, etten vain hetken mieti jotain ja se on siinä, vaan mietin pitkään ja tunkeudun asiassa vain syvemmälle ja syvemmälle. Tutustun helposti uusiin ystäviin, mutta se jää siihen. Lähes 90% ystävistäni ei tutustu kunnolla, olen ihan ok noille "kavereille", ne vain ovat ne, joille kertoa joskus jtn tai valittaa vähäsen. Eivät he minusta oikeasti kunnolla välitä...
 Kuitenkin edellämainittujen asioiden takia, viihdyn enemmän yksikseni. Kotona ollessani kirjoitan ja kirjoitan. Pidän erityisen paljon siitä, jos saan hyviä numeroita, etenkin äidinkielestä ja matikasta. Teen kaikkeni näille kahdelle aineelle. Todellakin enne kuin kukaan alkaa siellä ruuduntakana miettimään, kyllä ihan ehdoton ykkösaineeni on äidinkieli! Hyvänä kakkosena tulee matikka. Äidinkieli kuitenkin vetää puoleensa, sillä kirjoitan paljon. Mm. Kirjoja, etenkin Novelleja. En tiedä mitään parempaa kuin kauhutarinan selostaminen parhaani mukaan, koulussa varsinkin, kun tiedän että ainakin opettaja lukee sen!
Ennen olin vilkas ja toimelias, eikä minussa ollut merkkiäkään herkkään ja ujoon. Kuitenkin kovat suhteet kavereihin ja omanlaiseni maailmankuva ovat tehneet minusta erilaisen. Ennen aina halusin osallistua kilpailuihin, lukea tarinoitani koulussa jne. Nykyään pelkään ettei kukaan hyväksy minua. Siihen syyllistyvät osittain ala-asteen opettajani ja luokkakaverini, sillä kirjoitin ala-asteella aina pitkiä tarinoita, joten opettaja sanoi aina: "Tää oli hyvä, luetaan ens kerralla" Joka kerta sama juttu. Koskaan ei mitään tarinaani ole luettu. Joten siitä on tullut ajattelu tapa: Kirjoitan sittenkin huonoja. Lähes kaikki vapaa-aikani menee talleiluun ja kirjoittamiseen. Aina tallin jälkeen istun koneella väh. 30min kirjoittelemassa erilaisia tarinoita.
Elän 4hlö perheessä, koiran, kanin ja kalojen kanssa. Minulla on TASAN kaksi suurina toivetta :
1) kirjani julkaistaisiin tai joku minun arvostama ihminen kehuisi sen
2) oma hevonen
Toiveeni ovat suuret, mutta aina on oltava tavoite. Koiran kanssa touhuilen enemmän ulkona hyppien ja agilityatreenaten. Kanin kanssa puolestani menemme sisällä agilityä ja kaiken mitä teen, teen sen kanini kanssa. Niin läksyt kuin kokeeseen lukukin.
    Ulospäin pyrin hymyilemään aina, ja olemaan pirteä. Sisällä kuitenkaan en juuri koskaan ole iloinen tai muuta sellaista. Harva osaa lukea minua, ja huomaa etten juuri koskaan ole iloinen. Se on vain sitä ulkoista... Jos joku hiemankin huomaa että olen erilainen, ei hän sitä enempää utele. EN KOSKAAN TUNNUSTA, JOS JOKU HARMITTAA!!!!!!!  Kotona oltaessani yleensä istun koneella kirjoittamassa, sen sijaan kuin juttelisin kavereille tai katselisin televisiota.

     Harrastan ratsastusta ja pienon soittoa. Intohimoni on kirjoittaminen. Myös minulle tärkää on valokuvaus! Vaikka välillä vaikutan, etten panosta kouluun, niin se onkin se minun ideani... Luen kaikkiin kokeisiin, minulla on huono muisti :/ Yleensä kertailen myös edellisen tunnin asiat seuraavalle. Ja minusta koulu on ihan mukavaa, varsinkin kun nyt yläasteella opettajat ovat todella mukavia, ainakin suurin osa! No mutta ehkä vähiten pidän liikunnasta tai englannista, mutta niissä yritän erityisesti tsempata! No mutta ei varmaan mitään tälläerää :)!!

Hyvää joulua näin ajoissa, muistakaapa miettiä, millaisia itse OIKEASTI olette, entä miten huomioit kaverisi?? :)